

Kattavia ympäristöselvityksiä on tehty Olkiluodon alueella jo 1970-luvulta lähtien.
Niiden avulla on saatu hyvä käsitys Olkiluodon ympäristön tilasta.
Periaatepäätösvaiheessa olevasta uudesta ydinvoimalaitosyksiköstä on tehty YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi Olkiluodon laitospaikalle. Kattavia ympäristöselvityksiä on tehty Olkiluodon alueella jo 1970-luvulta lähtien, ja ne luovat vankan pohjan ympäristövaikutusten arvioinnille.
Ympäristövaikutuksien minimoimiseksi Laitosyksikön rakentamisen ja käytön aikana hyödynnetään jo laitospaikalla olevia palveluja ja rakenteita sekä käytetään hyväksi käyttö- ja rakentamiskokemus, jolloin ympäristövaikutukset voidaan minimoida.
Olkiluodon neljän laitosyksikön ympäristövaikutukset rajoittuvat meriveden pintakerroksen vähäiseen lämpenemiseen.
Olkiluodon ydinvoimalaitoksen merkittävin ympäristövaikutus on laitosyksiköiden yhteisvaikutuksena aiheutuva jäähdytysveden lämpökuorma mereen. Mereen johdettavan lämpökuorman suuruus riippuu laitosyksikön tehosta ja hyötysuhteesta. Sähköteholtaan 1 000-1 800 MW:n voimalaitos tarvitsee jäähdytysvettä noin 40-60 m3/s. Vesi palautuu turpiinin lauhduttimen läpi kuljettuaan mereen noin 12 °C lämmenneenä. Suunnitellun laitosyksikön kokonaishyötysuhde on noin 35-40 prosenttia.
Laitospaikkaa ympäröivät vesialueet mahdollistavat uuden laitosyksikön edellyttämän jäähdytysveden saannin ja jäähdytysveden purkamisen takaisin mereen. Neljän laitosyksikön yhteisvaikutuksena aiheutuva veden lämpötilan enintään 1 °C nousu voidaan havaita pintavesissä noin 10 kilometrin etäisyydellä purkupaikasta. Merkittävin lämpötilan nousu rajoittuu purkupaikan lähialueen vesiin. Huomattavimmin jäähdytysvedet vaikuttavat talvella ympäristön jäätilanteeseen.
Jäähdytysvesi ei aiheuta lämpökuorman lisäksi ravinnekuormitusta tai happea kuluttavan aineen kuormitusta vesistöön. Jäähdytysvesien vaikutukset kasviplanktontuotantoon säilyvät jäähdytysvesien purkualueen läheisyydessä suunnilleen nykyisellä tasolla.
Uuden yksikön jäähdytysvesi otetaan joko nykyisten laitosyksiköiden jäähdytysveden ottopaikkojen itäpuolelta tai Eurajoensalmesta Olkiluodon pohjoisrannalta. Jäähdytysvedet johdetaan takaisin mereen joko saaren länsipäässä sijaitsevaan Iso Kaalonperän lahteen tai Tyrniemen edustalle saaren luoteisrannalle.
Olkiluodon ympäristössä on tiheä säteilymittausverkosto. Kattavaa ympäristövalvontaa tehdään myös kasveista ja maaperästä.
Olkiluodon ydinvoimalaitoksen neljän laitosyksikön käytön päästöistä aiheutuvan säteilyannoksen suuruudeksi arvioidaan korkeintaan noin 0,0001 mSv vuodessa. Olkiluodon voimalaitoksen käytöstä aiheutuvan annoksen ylärajaksi on asetettu 0,1 mSv. Suomalaiset saavat säteilyä muista säteilylähteistä keskimäärin noin 3,7 mSv vuodessa.
Neljännen laitosyksikön aiheuttama säteilyannos lähiympäristön asukkaille on alle sadasosa asetetusta säteilyannosrajasta ja alle tuhannesosa suomalaisten saamasta keskimääräisestä säteilyannoksesta. Ympäristöön pääsevien radioaktiivisten aineiden määrät ovat terveydelle merkityksettömiä.
Lue Olkiluoto 4:n ympäristövaikutusten arviointiselostus
Lue Ympäristöministeriön lausunto
Lue Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lausunto
