Rahoitusrakenne

OL4-hankkeen alustava kustannusarvio on 3-4 miljardia euroa laitoskoosta ja -ratkaisusta riippuen. Hanke ei tarvitse yhteiskunnan taloudellista tukea. Perusinvestoinnin rahoitus jakautuu ajallisesti noin seitsemälle vuodelle. Varsinaiset rakennustyöt laitospaikalla kestävät noin 6-8 vuotta.

TVO:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti osakkaat vastaavat yhtiön vuosikustannuksista mukaan lukien lainojen korot ja lyhennykset ja saavat vastineeksi sähköä omistusosuutensa suhteessa tuotantokustannushintaan. OL4-hankkeen rahoitus järjestetään samalla tavalla kuin OL3-hankkeessa. Laitosyksikön omistajat sitoutuvat korottamaan yhtiön osakepääomaa ja/tai lainoittamaan yhtiötä sellaisin ehdoin, jotka mahdollistavat monipuolisten lainarahoituslähteiden käytön.

Suurin osa hankkeen kustannuksista rahoitetaan lainoilla rahoituslaitoksilta ja pääomamarkkinoilta. TVO:n lainamäärän on arvioitu kasvavan noin 2,3-3,0 miljardia euroa. Vuoden 2008 lopussa yhtiöllä oli lainoja 1,960 miljardia euroa. OL3-laitosyksikön valmistuttua lainoja on arvioitu olevan noin 3,5 miljardia euroa. Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on säilyttää noin 25 prosentin omavaraisuusaste.

Ulkopuolinen rahoitus on suunniteltu maksettavaksi takaisin noin 30 vuodessa. Laitosyksikön suunniteltu käyttöikä on vähintään 60 vuotta.

Esimerkkinä rahoitusjärjestelyistä TVO laski OL3-projektiin liittyen kesäkuussa liikkeelle 750 miljoonan euron suuruisen ja seitsemän vuoden mittaisen joukkovelkakirjalainan. Lainaemissio ylimerkittiin selkeästi. Lainan kokonaiskysyntä oli noin 2 750 miljoonaa euroa. Laina-antiin osallistui 200 kansainvälistä sijoittajaa. Lainalla on FitchRatingsin A-luokitus (vakaat näkymät).

Kuva: TVO:n omistajat